sunnuntai, 5. huhtikuu 2015

Mitä meille kuuluu?

Kun Elviksen vointi tuon viimeisimmän päivityksen jälkeen pysyi ennallaan, jäi blogin päivityskin. Kaikki lääkitykset on nyt lopetettu ja poika voi toistaiseksi hyvin. Lihaksisto ei edelleenkään ole palautunut normaaliksi, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia. Tammikuussa 2015 saatiin vihdoin "puhtaat" paperit ja nyt toivotaan ettei sairaus puhkea uudestaan...

sunnuntai, 28. syyskuu 2014

Sunnuntai 28.9.2014

Elviksen tilassa ei ole tapahtunut muutosta- ainakaan huonompaan. Näyttää siltä, että poika olisi saanut lihaa luiden ympärille ja ikenetkin on melkolailla siistit. Ruokahalu edelleen pilvissä :) Ensi viikolla on kontrolli, joka ratkaisee paljon... onko veriarvot lähteneet parantumaan? Nyt tilanne ainakin näyttää positiiviselta ja liikuntakin aikas "normaalia", vaikka lihaksisto onkin täysin kuihtunut...

sunnuntai, 28. syyskuu 2014

Tiistai 16.9.2014

Nyt Elvis kävelee taas lähes "normaalisti". Eli viime viikkoinen episodi alkaa väistymään. Muuten tila ennallaan.

sunnuntai, 28. syyskuu 2014

Torstai 11.9.2014

Aamulla otin Elviksen kyytiin ja hurauteltiin autolla puntarille. Paino 66,5 kg. Tila oli silloin ennallaan. Päivällä kävin muiden koirien kanssa eläinlääkärissä ja iltapäivällä palauttuani kotiin, otin Elviksen autosta ja poika kaatui autosta tultuaan naamalleen maahan. Mentiin portista sisään ja sama toistui. Pihassa Elvis "roikotti" toista takajalkaa ja käveli muutenkin tosi oudosti. Ajattelin ensin, että jalka on puutunut. Jonkin ajan kuluttua tajusin, että ei, nyt ei enää ole kyse jalan puutumisesta. Elvis myös yritti purra jalkaa ja kuopi sillä omituisesti. Kävin jalan läpi, mutten löytänyt mitään outoa. Hetken kuluttua poika taas kaatui naamalleen. Siinä vaiheessa nappasin Elkun autoon - ajattelin että tämä oli nyt varmaan tässä :( Ajelin keskustaan ja soitin Samille että tulee moikkaamaan Elvistä - ajan olin saanut viideksi omalle hoitaneelle eläinlääkärille. Elvis käveli todella huonosti ja refleksit eivät toimineet normaalisti... Klinikalla katsottiin veriarvot jotka olivat pysyneet melkolailla ennallaan. Eli mitään romahdusta elimistössä ei ollut tapahtunut. Sanoin eläinlääkärille, että onkohan aika luovuttaa... hän kuitenkin oli sitä mieltä että kokeillaan vielä kortisonin määrän alentamista, sillä Elviksellä on niin voimakkaat sivuvaikutukset siitä. Jos se ei auta, ei ole mitään tehtävissä. Hieman epäröiden suostuin. Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tapahtuu... (Imurelin annostus puolitettiin myös, näin olisi toimittu muutenkin...)

sunnuntai, 28. syyskuu 2014

Perjantai 5.9.2014

Imurel-hoito aloitettu, ei ainakaan vielä muutoksia suuntaan tai toiseen eikä myöskään silmin nähtäviä sivuvaikutuksia... koputtaa puuta...